R.I.P

Mä olin koko viime viikon jotenkin ihan unessa ja jossain toisissa maailmoissa. Mun päähän ei mahtunu minkäänlaista asiaa koulusta, enkä jaksanu sitten edes yrittää. Ootin kauhulla tulevaa lauantaita.

Lauantai sitten kuitenki tuli. Aamulla tein viisaan päätöksen enkä laittanu alaripsiväriä ollenkaan. Mä itken telkkarin hautajaisille. Entäs kun joudun itse olemaan paikalla? No nyt se on sitten koettu. Rakkaan iso-mummon menetys. Kyllä mä tiesin että joskus mullekkin tulee vastaan se että joku sukulainen kuolee. Ei sitä vaan osaa odottaa. 

Kyllä mä nyt elossa selvisin, suurilla itku määrillä kuitenkin. Sukulaisten tuki autto aika paljon asiaa. Se muistotilaisuus oli tosi kaunis ja sellainen tiivis. Siellä sitten kaikki olko kertomaan omia muistojaan mummosta. Kyllä siinä monta kertaa tuli naurettua ja kyynel vieritettyä poskelle. Kyllä sen huomaaa nyt että on paljon vapautuneempi olo kun on saanut sen ihan virallisesti hyvästellä :) Toivottavasti ei tuu ihan heti samanlaista tilaisuutta eteen. Ei kai sitä kukaan toivo. 

Illemmalla olin sitten emman kanssa ja letiteltiin hiuksia:) 

Sunnuntai aamuna heräsin jo kaheksalta askartelemaan äitille kortin ja leipomaan paten kanssa. Siinä sitten äitiä onniteltiin ja annettii lahjat. Me otettiin perjantaina meistä kuva, ku huomattiin että meistä ei oo isona otettu yhteiskuvaa!

Nii, pate tosiaan on mun PIKKUveli, vaikka ei siltä näytä..